Ihminen tukena vaikeina aikoina
Keskustelin tänään työkaverini kanssa mielenkiintoisesta aiheesta. Puhuimme ensin omasta kasvatuksestamme ja huomasimme, että vaikka meillä on ikäeroa noin 30 vuotta,niin erään yhteisen asian olimme kumpikin oppineet jo nuorena. Olemme nimittäin samaa mieltä siitä, että läheisistä, huonompiosaisista ja muista ihmisistä huolehtiminen on arvokasta, tärkeää ja sitä ei pidä ylenkatsoa. Ihmisten auttaminen ei kuitenkaan ole aina helppoa. Eikä avun vastaanottaminen. Aina ei tiedä, miten toista voisi auttaa, eikä autettava välttämättä halua ottaa toisen tukea vastaan. Minä olen joskus uinut niin syvissä vesissä, että en ole halunnut apua keneltäkään. Olen systemaattisesti tuhonnut ihmissuhteitani, hankaloittanut tapaamisia ystävieni kanssa ja tavoitellut täydellistä yksinäisyyttä. En kaivannut ketään elämääni. Olin niin pahasti masentunut, etten yksinkertaisesti kestänyt muiden ihmisten seuraa kovin pitkään. Mielestäni olin niin synkeää seuraa, että halusin suojella muita surullisilta aja
