Elämää Varapäreessä

Maaliskuu alkaa olla lopuillaan. Melkoista vauhtia on kuukausi jälleen mennyt eteenpäin. Talvi on edelleen menossa vaikka kevääseen päin pitäisi kääntyä. Hieman jo haikeudella tässä katsellut somen puolella esille tulevia muistoja kun on paistenut aurinkoa, nurmikko on näkynyt, on päässyt lenkille jo ilman lunta ja pakkasta.. siihen taitaa mennä kuitenkin vielä hetki. Mutta nautitaan siitä, että aurinko paistaa joka päivä enemmän ja kyllä se kevät sieltä varmasti tulee kun sen aika on!  Maaliskuun teemana meillä on tosiaan ollut "luonto elämässä". Teemaan liittyen olemme tehneet somen puolelle erilaista materiaali mutta olemme tuoneet luontoa myös kohtaamispaikkaan ja meidän voimaa luonnosta -ryhmä on käynnistynyt jälleen! En malta odottaa näitä ryhmä tapaamisia aina, yks mun suosikki ryhmistä!  Haluan nostaa vielä kuitenkin esille paremmin sitä, että Varapäre on tosiaan mukana Skutsi kuulee-pilotissa . Tätä kautta meille Kiuruvedelle kouluttautui peräti seitsemän vapaaehtois

Meidän maaliskuun teemana on "Luonto elämässä".  Teema on itselleni todella läheinen ja koen, että on tärkeää tuoda esille sitä, minkälainen merkitys luonnolla on meidän hyvinvoinnille. Luonnolla on meihin todella suuri vaikutus, en tiedä voidaanko me sitä loppujen lopuksi edes täysin ymmärtää vaikka luonnon vaikutuksia onkin tutkittu ja aion näitäkin tuoda tässä blogitekstissä esille. Luonto on kuitenkin käsitteenä jo niin laaja ja suuri, että miten voisimme sitä kokonaan ymmärtää?  Olen aina tykännyt liikkua luonnossa, olla luonnon keskellä. Se rauhallisuuden ja vapauden tunne on itselle jotakin niin voimaannuttavaa ja rauhoittavaa, että en osaa sitä edes  kunnolla kuvailla sanoilla. Luonnossa saa olla juuri sellainen kuin on, saat näyttää tunteesi siellä, käsitellä tunteesi ja jättää ne halutessasi sinne luontoon. Uskon, että ainakin osa teistä lukijoista ymmärtää mitä haen tällä takaa.  Itse liikun omassa lähimetsässä lähes tulkoon päivittäin. Seurana minulla on metsälenk

  Moninainen ystävyys                      “Mä voin olla sun paras kaveri” , sanoin ala-asteella luokkakaverilleni, kun häntä itketti kaverikuvan ottamisen aikaan koulukuvauspäivänä. Minulle ystävyys on kuin lämmin halaus, voimavara, elämän peruspilari. Ystävyys kannattelee huonoina päivinä, mutta on myös ihanaa, kun saa jakaa iloisia asioita elämästään. Rikkautta on myös se, että pääsee välillä kurkistamaan ystävän elämää keskustelujen kautta. Porinointi samassa elämäntilanteessa olevan kanssa kuin myös erilaista elämää viettävän kanssa, tuo perspektiiviä maailmankatsomukseen ja auttaa suhteuttamaan asioita.    Tuntuu, että olen saanut jokaisessa uudessa elämänvaiheessa uusia kavereita ja ystäviä, joista osan kanssa olen aktiivisesti tekemisissä vielä vuosien päästä tapaamisestamme. Vanhat asiat pompsahtavat mieleen ja on ihana, että voi laittaa vaikka viestin kyseisen asian kokeneelle ihmiselle. Muistatko tämän lumilinnan tai paleltuneet sormenpäät, kun ei malteta lähteä sisälle, kun