Elämää Varapäreessä

 Kuinka voi kertoa omasta pahasta olosta muille, jos siihen ei löydä sanoja? Kun sisällä on määrittelemätön paha olo ja möykky, mutta ei osaakkaan kertoa mitään muuta tai mikä painaa. 17-vuotias minä mietin tätä kysymystä paljon. Viimein ympärilläni oli ihmisiä jotka halusi auttaa, mutta huomasin, etten minä osaa ottaa sitä vastaan ja paha oloni lamautti minut täysin. En muista enää miten päädyin käyttämään kappaleiden lyriikoita ja runoja.  Sain sanoja joilla pystyin kertomaan olostani ja tajusin, etten ollut yksin tunteideni kanssa. Sain viimein mahdollisuuden tulla ymmärretyksi.  Niinä aikoina minulle muodistui monta kappaletta hyvin tärkeäksi ja monet niistä ovat sitä edelleen. Ne nostavat edelleen kyyneleet silmiini, mutta nykyään eri syystä kuin ennen. Ne muistuttavat minua siitä mistä kaikesta olen jo selvinnyt. Kun olin aikani käyttänyt niinsanotusti muiden sanoja, aloin uskaltaa hapuilla myös omiani. Aloin kirjoittaa päiväkirjaa ja sitä kautta sain purettua tuntemuksia, joita

Kirjat ja lukeminen. Mikä olisikaan parempaa ajanvietettä ja rentoutumista!   Harrastuksistani kenties rakkain ja joka on vuosi vuodelta vienyt minut enemmän ja enemmän mukanaan, LUKEMINEN. Ajattelin, että omasta harrastuksesta kertominen sopisi tämän kuukauden teemaamme hyvin eli teemanahan on "taide ja kulttuuri osana meidän hyvinvointia". Kirjallisuus on omasta mielestäni taidetta ja osa myös meidän kulttuuriperintöämme.  Lukemisessa parasta on ehdottomasti se, että kirjojen ja tarinoiden kautta pääsee seikkailemaan eri maailman kolkkiin, tutustumaan eri henkilöihin ja hahmoihin sekä tarinoiden kautta pääsee myös mukaan mielikuvituksen maailmoihin. Monesti kirjojen tapahtumiin pystyy myös samaistumaan, pystyy pohtimaan sitä kautta omaa elämää ja kokemuksia kuin myös yhteiskunnallisia asioita. Itse tykkään kirjoista, jotka ottavat samalla kantaa myös yhteiskunnallisiin epäkohtiin ja nostavat niitä selkeästi ja ytimekkäästi esille. Esimerkiksi naisten ja miesten välinen tasa

Minä kohtasin nettikiusaamista lähes kymmenen vuotta sitten. Esiinnyin televisiossa eräässä reality-sarjassa ja suoraan sanottuna ei käynyt mielessäkään, että sitä kautta saisin niskaani sellaisen määrän paskaa mitä silloin sain. Omasta mielestäni ohjelmasta välittyi viaton hauskanpito, mutta ilmeisesti olemukseni, vaatteeni, kasvoni, vartaloni, hiukseni, eli siis aivan kaikki minussa herätti keskustelupalstalle kommentoineissa lähinnä suunnatonta ärsytystä ja inhoa. Palstalla ruodittiin kaikki ulkonäöstäni puhetyyliini. Kaikki minun elämäntavoistani persoonaani tuomittiin tämän 25 minuutin mittaisen ohjelman perusteella. Ja voin kertoa, ettei tämän alle puolen tunnin aikana kovin syväluotaavaa analyysiä meikäläisestä olisi saanut! Silti vain nämä kiusaajat keskustelivat siitä, millainen ihminen olen ja millainen tulen olemaan. En viitsi kertoa pahimpia kommentteja (sen verran voin kertoa, että ne olivat oksettavia ja pahimmillaan täynnä ilmiselvää naisvihaa), mutta kommenteissa minu

  ” Arvaatko Se on siellä rivien välissä. Kun on aika, kerron sen.” Elina Erholtz Viimeinkin koittaa hetki, kun saamme myydä katsomomme täyteen ympäri Suomen, kiinnittäen kuitenkin huomiota edelleen hyvään käsihygieniaan ja terveenä paikalle tulemiseen. Aihetta en pysty lähestymään mitenkään ilman, että mietin sitä juuri tässä hetkessä, ja miten tärkeänä koen taiteen ja kulttuurin omassa elämässäni. Ja kuinka onnellinen olenkaan juuri nyt, kun viimein voimme kotisohvalta tai eristyksistä olon jälkeen kavuta pikkuhiljaa lavoille, katsomoihin tai reissun päälle ihastelemaan taidetta vähän kauemmaskin. Jäljellä on enää maskit estämässä yhtä tärkeää ilmaisunmuotoa, mutta jättäkäämme se nyt huomiotta. Taide ja kulttuuri, eivät onneksi enää ole saatavilla vain joillekin tietyille ryhmille, vaan keinoja nauttia taiteesta ja kulttuurista on monia. Hienointa onkin, kuinka se on meille jokaiselle niin henkilökohtainen ja oma kokemuksensa, eikä sitä tarvitse arvottaa. Emme voi laittaa tunteita,