Elämää Varapäreessä

                                                 "Sinun ei pidä olla noin herkkä, kun itket sinua kiusataan herkemmin."      Nämä sanat kuulin useasti, mm. alakoulun opettajan suusta.  Karua, eikö totta? Eikö juuri opettajien ja muiden aikuisten vastuulla ole sekä koulumaailmassa, että kotona puuttua kiusaamiseen? Toki siihen joskus puututtiinkin, kun siitä satuttiin kotona tietämään. Koulun ja kodin välinen informaatio oli minun kouluaikaan onneton. Ainakin kun kyseessä oli jatkuva kiusaaminen johon ei enää lopulta paljoa reagoitu... Oli vissiin liian kulunut aihe ja varmaan toistin liikaa itseäni. En edes osaa kuvitella mikä oli se perimmäinen syy tai oikeus jättää viaton lapsi vaille apua. Saati, että kiusaajille olisi haettu apua! Koska he sitä tarvitsisivat myös...  Jos joskus sain kerrottua kiusaamisesta jollekkin aikuiselle, asiaa vähäteltiin. Koska minä itkin paljon, olin liian herkkä, otin asiat liian raskaasti.  Joskus minulle on sanottu myös, että "älä ole tuo

  Tänään maanantaina 10.10. vietetään maailman mielenterveyspäivää!  Tämän vuoden teemana on  " Tee mielenterveydestä ja hyvinvoinnista kaikkien globaali prioriteetti ". Seuraava on tekstin pätkä on suomennettu suoraan Maailman mielenterveysliiton sivuilta: "Mielenterveysongelmia esiintyy elämässämme, perheissämme, työpaikoillamme ja yhteisöissämme, ja ne vaikuttavat kaikkiin.  Meidän on tehtävä mahdollisimman paljon ehkäistäksemme mielenterveysongelmia – yksilöinä ja yhteiskunnassa.  Kehotamme edelleen valtakunnallisia ja paikallisia viranomaisia ​​priorisoimaan ihmisten mielenterveydelle vaarallisten tekijöiden vähentämistä, sitä suojelevien tekijöiden tehostamista ja ihmisten menestymisen edellytysten luomista." Mielenterveydestä ei voi omasta mielestäni puhua koskaan liikaa. Ja omasta mielestä siitä puhutaan edelleen liian vähän ja edelleen sitä pidetään jotenkin häpeällisenä asiana jos sitä nostetaan esille tai kerrotaan siihen liittyvistä haasteista tai ylipää

  Yläkoulussa tunsin itseni oudoksi, erilaiseksi ja ennen kaikkea vääränlaiseksi. Kuulin päivittäin muilta oppilailta siitä kuinka outo olin. Minua kiusattiin. Syitä siihen tuntui olevan monia. Pukeuduin väärin, kehoni oli vääränlainen ja muotoinen, sekä minulla oli nuorempana paljon pisamia. Lisäksi vanhempani olivat eronneet ja minua kiusattiin jopa siitä, että asuin isäni kanssa kahdestaan. Syitä löytyi aina teinpä minä, miten tahansa.   Minulla meni pitkälle aikuisuuteen ymmärtää, ettei minussa ollutkaan mitään vikaa, eikä kiusaamiskokemukseni kertonut minusta oikeastaan mitään. Enemmän se kertoi niistä monista kiusaajistani, jotka huutelivat perääni käytävillä, tai yrittivät kampittaa, kun kävelin ohi. Kiusaaminen kertoi ehkä sen, että kiusaajani voivat huonosti tai ainakin sen, etteivät he uskaltaneet vastustaa ryhmäpainetta. Se kertoi myös vääristyneestä ryhmädynamiikasta meidän luokassamme ja koulussa ja siitä, että kiusaamisen ehkäisemiseksi ja korjaamiseksi tehdyt t