Vuosi 2021 on aika laittaa pakettiin. Mitä siitä jäi mieleen?

Vuosi 2021 alkaa vedellä niin sanotusti viimeisiään ja on aika katsoa kohti uutta vuotta 2022.

En varmaankaan paljoa valehtele siinä, että aikalailla jokainen meistä toivoo, että vuosi 2022 tuo helpotusta meidän arkeen ja korona alkaa hellittämään.  Tätä kun toivottiin jo tältä vuodelta ja askeleita kohti helpompaa arkea on välillä otettu, mutta tällä hetkellä askelia taaksepäin on myös otettu. Tilanteiden nopea muuttuminen on stressaavaa ja voi tuottaa monelle ahdistusta ja pelkoa. Täytyy muistaa, että tämä on aivan normaalia. Ehkäpä olisi jopa hieman epänormaalia jos tälläisiä tunteita ei syntyisi tälläisessä hetkessä ja maailman tilanteessa.


Korona haittaa edelleen meidän elämää ja arkea.. pian se on ollut osa meidän elämäämme kahden vuoden ajan. Monelle tämä aika on ollut todella raskasta henkisesti. Henkinen hyvinvointi on laskenut monella merkittävästi kun kotona oleminen on lisääntynyt. Monet eristäytyvät kotiinsa ja yksinäisyyden tunne lisääntyy. Onkin tutkittu, että yksinäisyys on lisääntynyt koronan myötä räjähdysmäisesti Suomessa. Voisi todeta, että yksinäisyys on teema joka tästä vuodesta jää varmasti mieleen. Olemmekin nostaneet yksinäisyyden kokemuksia nyt joulukuussa esille ja kirjoitinkin siitä aiemmin tässä kuussa jo blogitekstin. Voit lukea sen tästä. 




Toinen asia, joka tästä vuodesta tulee jäämään mieleen on opiskelijoiden ja nuorten hyvinvoinnin heikkeneminen. Tätä asiaa on nostettu paljon esille mediassa ja aiheeseen liittyen on tehty tutkimuksia. Itsekin otin opiskelijoiden mielen hyvinvoinnin aiheeksi omaan opinnäytetyöhöni YAMK-opinnoissa ja aiheeseen liittyvän blogitekstin voit käydä lukemassa tästä linkistä

Koronan myötä opiskeluun on lisätty nopealla (siis oikeasti todella nopealla) vauhdilla etäopiskelua ja digiopiskelua. Opiskelu vaatii entistä enemmän itsenäistä työskentelyä ja omaa aktiivisuutta. Ehken voisi jopa sanoa, että opiskelu on muuttunut suorittamiseksi. Jotkut kokevat opiskelun yksin tarpomiseksi kun paikan päällä ei ole mahdollista saada opetusta eikä tukena ole toisia opiskelijoita. Opiskeluihin kuuluu osana myös toiset opiskelijat. Erityisesti se, että heiltä saa vertaistukea ja he tukevat sekä kannustavat opiskeluissa eteenpäin. Yhteisöllisyys alkaa olla katoavaa opiskeluyhteisöissä mikä on omasta mielestä todella surullista. Yksinäisyys nousee esille myös opiskelijoiden keskuudessa. 

Tämän vuoden aikana on osaksi meidän Varapäreen toimintaa kehitetty ennaltaehkäisevää mielenterveystyön toimintamalli lukiolaisille kuin myös yläkoululaisille. Toimintamallin kehittäminen ja juurruttaminen osaksi toimintaa on seuraavien vuosien tehtävä. Onneksi voin todeta, että yhteistyö Kiuruveden lukion ja yläkoulun kanssa on ollut äärettömän helppoa ja sujuvaa. Kiitos siitä molemmille tahoille! Toimintamallille on myös selkeä tarve ja kaikki osa puolet hyötyvät toimintamallin toteuttamisesta. Parasta on ehdottomasti ollut positiivinen palaute lukiolaisilta ja yläkoululaisilta. Se lämmittää aina sydäntä ja mieltä. Vuoden 2022 aikana toimintamallin viemistä Hingunniemeen on suunnitteilla ja asiasta on sovittu jo palaveria. Täytyy sanoa, että olen tästä innoissani!


Vaikka vuosi 2021 on ollut haasteellinen edelleen monelle ja se edelleen vaikuttaa myös Varapäreen toimintaa kuin myös muiden paikkojen toimintaan, täytyy ajatella että olemme kuitenkin jo voiton puolella ja vuosi 2021 on opettanut meille olemaan kärsivällisiä. Toivoa ei missään nimessä saa menettää. Vuosi 2022 on jo monella suunnitteilla ja niin kuuluu ollakin! Jatketaan unelmointia, haaveilua ja suunnittelua. Pidetään lippu korkealla ja tuetaan sekä kannustetaan toisiamme eteenpäin!


Haluan vielä loppuun kiittää kaikkia Varapäreen toimintaa tukeneita, niin hallitusta, vapaaehtoisia, lahjoittajia, Varapäreen jäseniä sekä yhteisöjäseniä! Ihmisten huomaavaisuus ja halu auttaa toisia tuo itselle hymyn huulille ja pienikin ele toista ihmistä kohtaan voi olla toiselle se suurin asia, joka pelastaa päivän!

Kiitos!


Hyvää uutta vuotta 2022!


-Johanna-


Ps. Tammikuussa blogitekstiä aiheesta, mitä kaikkea Varapäre teki vuoden 2021 aikana ja minkälaisia tuloksia/vaikutuksia meidän toiminnalla saatiin vuoden 2021 aikana. Pysy siis kuulolla!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusi toiminnanjohtaja Kaisa esittäytyy

Uusi paikka-auki työntekijä Inka esittäytyy

Yksi tarina kiusaamisesta