Tuleeko sinusta isona taiteilija?
Olen kiuruvetinen taiteilija, kulttuurituottaja ja kuvataideseuran puheenjohtaja.
Miten päädyin tähän?
Vartuin 1970-90 lukujen maaseudulla. Ohjattuja harrastuksia ei juurikaan ollut. Mielikuvitusmaailmani on ollut aina rikas ja sitä ruokkivat paitsi laaja sukuloijien joukko ja vuosikymmenten takainen vierailukulttuuri, yhtä lailla kotipihan kivenkolot, sääilmiöt ja tämän päivän näkökulmasta rajoitteisen populaarikulttuurin vaikutukset. Seurattiin vaaliväittelyjä, hiihtokilpailuja ja Syksyn säveltä. Leikittiin omia euroviisuja tekaistuin kielin. Kaikki körttiseuroista Turkan Seitsemään veljekseen meni sulassa sovussa. Olin itsekseni aikaa viettävä, piirtävä tyttö. Sain joka vuosi syntymäpäivälahjaksi uudet Carioca-tussit. Kyläkaupasta pyydettiin pari ylimääräistä arkkia hyllypaperia lihakääreiden oheen. Niistä aukeni useiden tuntien nautinnollinen matka oman luovuuden avulla!
Ensimmäistä kertaa pääsin ihan oikeasti opiskelemaan kuvataiteita vasta lukion jälkeen. Kansanopistojen kautta aukeni uusi maailma ja aloin myös hahmottamaan, millaista taidetta on ollut ja on olemassa.
Tekniikoiden repertuaari kasvoi ja kuivamustekynällä ja paperilla alkanut elämäntyö sai sävyjä erilaisten lajikokeilujen kautta. Taide ja käsillä tekeminen alkoi tuntua alavalinnalta. Tein artesaanitutkinnon, ja päätin kokeilla ammattiin johtavia taideopintoja. Ylitin lakanarajan ja muutin Länsi-Suomesta Imatralle.
Rajapitäjässä vierähti liki kymmenen vuotta. Sain huippukoulutuksen, johon kuului vierailevia opettajia eri maista, vaihto-oppilasaika Saksassa ja syventyminen taidegrafiikkaan. Työskentelin jo opiskeluaikana mielenterveyskuntoutujien kuvataideryhmän vetäjänä Klubitalolla ja viihdyin erinomaisesti. Heti valmistuttuani sain töitä työväenopiston kuvataide- ja kädentaitojen opettajana ja nyt erilaisista opinnoista alkoi olla hyötyä. Samaan aikaan loin omaa taiteilijauraa pitäen näyttelyitä.
Roolini onkin laajentunut taiteen tekijästä sen mahdollistajaksi. Paitsi että olen osallistunut ryhmä- ja yksityisnäyttelyihin, olen toiminut parikymmentä vuotta kansalaisopistojen tuntiopettajana kaikissa Ylä-Savon kunnissa ja työllistynyt niin omassa yrityksessä kuin osuuskunnassakin. Työpajoissa on maalattu musiikkia ja runoja, seikkailtu kivikaudella, hypätty jopa laulajaksi; olen heittäytynyt siis myös epämukavuusalueelle. Mukaan ovat tulleet hanke- ja projektityöt. Pätkätyöläinen on nyt työllistynyt ensimmäiseen vakituiseen toimeensa, kun aloitin Pyhäjärvellä kulttuurituottajana, joka mahdollistaa monipuolisia kulttuuripalveluja kaikille vauvasta vaariin. Pitkäjänteinen työ oman paikan löytämiseksi ononnistunut läheisten tukemana. Olen ollut onnekas, sillä kannustusta taiteen tekoon olen saanut aivan lapsesta saakka. Ja onhan Ylä-Savossa aivan mahtavaa porukkaa! Avoimin mielin kun kohtaa erilaisia ihmisiä, niin voi päätyä vaikka miten jännittäviin ja rikastuttaviin projekteihin!
Välillä on ollut minullakin raastavaa. Pettymyksekseni en ole pystynyt toimimaan täällä taidegraafikkona. Välillä olen kokenut, että pitkä, hyvä koulutus meni siltä osin hukkaan. Tiloja ja välineistöä puuttuu. Taiteilijavertaistukea ei ole paljoa ollut. Kun olin lasten kanssa kotona, oli yksinäistä. Työtilanteeni on koko Kiuruvedellä asumisen ajan ollut epävarma. Pienistä puroista on leipä tullut. Ystäviä ei oikein ollut palatessani. Löysin heitä ja muutaman olen jo joutunut poiskin päästämään. Puolisoni on sairastunut vakavasti. Oma jaksaminen on välillä koetuksella.
Taide on antanut minulle voimaa lapsuudesta lähtien, vaikkakaan en nimittänyt taidetta taiteeksi – minä vain piirsin. Edelleen, kun saa keskittyä vain ja ainoastaan kuvan tekemiseen tai muuhun väkräämiseen, se luo suurta lohtua ja toimii jopa ongelmanratkaisukeinona. Ajatukset virtaavat vapaammin.
Uskaltauduin Iisalmen seudun kuvataideseuran puheenjohtajaksi vuoden alusta. Meillä on n. 80 jäsentä alueelta ja osallistumme tänä keväänä ensimmäistä kertaa valtakunnalliseen Mental Health Art Week - tapahtumaan. Se on Mieli ry:n ja sen jäsenyhdistysten teemaviikko, jonka tavoitteena on vahvistaa osallistujien mielen hyvinvointia ja tietoisuutta taiteen hyvinvointivaikutuksista, rohkaista keskustelua mielenterveydestä ja sen merkityksestä. Yhdessä Varapäreen toimijoiden kanssa teemme taidetta rantaraitille ja näin saamme taiteesta saavutettavampaa. Toivomme, että kiuruvetiset innostuvat yhdessä osallistumaan ulkoiluun ja taiteen tekoon!
On myös iloiten mainittava, että Kiuruveden 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi olen saanut mahdollisuuden toteuttaa kotikaupunkiini muraalin! Kiirettä pitää päivätyön kanssa, joten toivottavasti löydän hetkiä myös tämän unelman todeksi elämiseen.
Taiteen tekemisessä on ehkä parasta se, kun tekee rehellisesti itsensä näköistä luottaen omaan sisäiseen maailmaansa. Näin tuo sisäinen maailma ja itsetuntemus vahvistuvat. Toki myös tekninen kehittyminen antaa iloa ja haastetta juuri sen verran kuin itsestä hyvältä tuntuu. Haluan kannustaa jokaista omanluovuutensa käyttämiseen. Tee asioita, jotka auttavat jaksamaan ja tuottavat iloa. Taiteen avulla voi myös hankalia tunteita käsitellä hedelmällisesti. Kuvataideharrastajien on Kiuruvedellä mahdollista pitää näyttelyitä mm. kulttuurikeskuksella ja Elonkulman seinällä. Vaikka somekanavilla on paljon taidetta näkyvillä, myös konkreettisissa taidenäyttelyissä kannattaa pyörähtää, sillä teokset ovat livenä koettuina vielä ihan oma juttunsa.
Mikä minusta tuli, mikä tulee? Ei meidän tarvitse, emmekä voikaan tietää, mitä elämässä tulee eteen. Taide voi olla merkittävä tiennäyttäjä, joka vahvistaa resilienssiä, antaa vaihtoehtoja; kysyy, ei ehkä heti vastaa, mutta kas kummaa, vanha työ pöytälaatikoista voikin aueta ajan päästä aivan ilmiselvänä, vaikka se on kaaoksen hetkellä sinne säilötty kypsymään. Tai kun uskaltautuu katsomaan ja kokemaan esityksiä avoiminmielin ihmetellen, mitähän tämä minulle tarjoaa.
Kiitos, kun sain kertoa!
Leena Mulari
Kommentit
Lähetä kommentti