Uusi toiminnanjohtaja Kaisa esittäytyy

 Moninainen ystävyys

                    

“Mä voin olla sun paras kaveri” , sanoin ala-asteella luokkakaverilleni, kun häntä itketti kaverikuvan ottamisen aikaan koulukuvauspäivänä.

Minulle ystävyys on kuin lämmin halaus, voimavara, elämän peruspilari. Ystävyys kannattelee huonoina päivinä, mutta on myös ihanaa, kun saa jakaa iloisia asioita elämästään. Rikkautta on myös se, että pääsee välillä kurkistamaan ystävän elämää keskustelujen kautta. Porinointi samassa elämäntilanteessa olevan kanssa kuin myös erilaista elämää viettävän kanssa, tuo perspektiiviä maailmankatsomukseen ja auttaa suhteuttamaan asioita.   

Tuntuu, että olen saanut jokaisessa uudessa elämänvaiheessa uusia kavereita ja ystäviä, joista osan kanssa olen aktiivisesti tekemisissä vielä vuosien päästä tapaamisestamme. Vanhat asiat pompsahtavat mieleen ja on ihana, että voi laittaa vaikka viestin kyseisen asian kokeneelle ihmiselle. Muistatko tämän lumilinnan tai paleltuneet sormenpäät, kun ei malteta lähteä sisälle, kun olisi niin paljon asioita vielä juteltavana. 

Lapsuuden ja nuoruuden ystävät kulkevat mukanamme pitkän matkan ja ystävyyden roolit muuttuvat erilaisiksi. Leikkikaveri vaihtui tanssiparketin pyörähdyksen kautta lapseni kummiksi. Mitkä farkut laittaisin? Tai “Olisi ihanaa, että meidän lapset saisi syötäväksi vain sydämenmuotoisia lettuja”, keskustelut, on auttaneet itseänikin kasvamaan tällaiseksi minuksi, kun nyt olen. Ystävät toimivat peilinäni. 

Aikuisena ystävystyminen on ollut erilaista. Opiskelu ja työ ovat tuoneet minulle ystäviä, joiden kanssa jaan arvomaailmaa. Enää syntymäpaikan sijainti ei ole niin merkittävä kaverin löytymisessä. Toisaalta taas ystävä voi löytyä lapsuuden tapaan myös harrastuksesta. Aikuisena se vaatii kyllä sen, että harrastukseen syntyy me-henki ja on jonkinlainen yhteinen tavoite ja yhdistävä tekijä. Sielujen sympatiaa ja vertaistukea.  

Ystävyys säilyy, vaikka ei tapaisi pitkään aikaan. Tämän huomaan esimerkiksi sukulaisista, joita en ole tavannut pitkään aikaan. Eihän se kaikkien kanssa luonnistu, mutta ajattelen, että taustalla on ystävyyttä, kun juttu jatkuu siitä mihin se viimeksi on jäänyt. Yhteinen historia ja yhdessä koetut asiat siivittävät juttuja eteenpäin. Välillä arki on hektistä ja kaipaan ystäviäni. Ajanpuute harmittaa. Pienikin viesti tai puhelu vie hetkeksi samaan tilaan ja kokemukseen, joka lievittää ikävää.  

Kenties tärkein ystäväni tällä hetkellä on puolisoni, kumppanini. Hän kyllä tuntee minut ja sallii minun olla oma itseni. Ystävien edessä uskaltaa laskea suojamuurit, mutta myös loistaa. Onnistumiset esimerkiksi töissä tai jännitys ystävän uudesta työpaikasta, luovat yhteyttä asioiden jakaneiden kesken. Yhdessä on ihana hurahtaa vaikka neulomiseen, kukkien kasvattamiseen tai sienestämiseen. Lapseni pohti eräänä päivänä kaverisuhteita ja ystävyyttä. Omia kokemuksiaan kerrottuaan, hän kysyi, että ketä minun ystäväni ovat? Minun ystäväni ovat ne, kenelle voin arjessa soittaa ja ihastella auringon maalaamaa taivaanrantaa tai puussa kipittävää oravaa. Olen onnekas, kun voin kokea ystävyyttä niin lapsuuden kuin aikuisiän ystävien kanssa, lasten, vanhusten, sukulaisten ja eläintenkin kanssa. Millainen on sinun ystäväsi?