Mieli ja mielenterveys. Mikä on terve mieli ja miten se lopulta määritellään?

Mikä on terve mieli ja miten se lopulta määritellään?

Kun ystäväni pyysi minua kirjoittamaan omaa tarinaa mieleen liittyvistä ongelmista ja miten niiden kanssa on elämässä päässyt eteenpäin, aloin todella vasta miettiä asiaa tarkemmin.

Elämässäni on ajan jaksoja, jotka jättivät ikuiset jäljet mieleeni ja mieleni kehitykseen ja kesti kauan ymmärtää, että mieleni voikin olla sairas juuri näiden menneiden kokemusteni vuoksi.

Olen ajatellut, ettei minulla ole oikeutta valittaa mieleni heikkoutta koska olen kuitenkin pärjännyt elämässäni hyvin, luonut haluamani uran, saanut perheen ja elämäntilanne on vakaa niin kuin se nyt näinä aikoina voi olla.

Kuitenkin kun Johanna minulle sanoi, että jokaisen kokemus ja koetut asiat ovat oikeita, ei ole vääriä kokemuksia eikä minkään tunteen vuoksi pidä jättää kertomatta omia kokemuksiaan koska niistä voi olla apua toisille, jotka painivat omien ongelmiensa kanssa.

Näillä kokemuksilla halutaan saada muut ymmärtämään, etteivät he ole mieliasioidensa kanssa yksin.



Niissä asioissa tuskin on määriteltyä tapaa kokea erilaisuutta, heikkoutta, huonommuutta, iloa, surua, vihaa tai mitä tahansa mitä ihminen yleensä tuntee, kun ei tunne kuuluvansa joukkoon.

Omaan mieleeni olen perehtynyt tarkemmin ja ajatuksen kanssa vasta aikuisena, oikeastaan lasten syntymän jälkeen asiat ovat nousseet pintaan.

Oma lapsi herätti nukkuvat tunteet ja muistot, jotka olin haudannut syvälle mieleni sopukoihin.

Tunteet ja muistot olivat synkkiä, pelottavia, ja ne saivat mieleni kaaokseen samalla ihmetellen, miten kukaan voi omaa lastaan sivuuttaa niin että elämää hallitsee jokin muu asia kuin oma perhe.

Lapsi oli kaiken keskiössä ja keskitin koko elämäni hänen ympärilleen, aloin suorittamaan äitiyttä niin kuin muitakin asioita elämässäni olin siihen asti suorittanut, en niinkään elänyt. Aloin myös ymmärtää/ myöntää itselleni miten monenlaista traumaa lapsuuteeni kuului mutta lapsen mielihän on sopeutuva, se sopeuttaa käytöksensä niihin raameihin missä hänen on mahdollista toimia. Ei ole vaihtoehtoja eikä toisaalta edes tietoa paremmasta.

Syyt traumoihini on varhaisessa lapsuudessa, jota hallitsi alkoholi ja sen tuomat lieveilmiöt, väkivalta vanhempien kesken, vieraat ja vaihtuvat hoitajat, turvattomuus ja pelko.

Tunnetaitojen oppiminen jäi omien päätelmien varaan seuratessa ympäristöä ja ihmisten reagointia eri asioihin. Opin oman käytöksen muokkaamista hyvin varhain tilanteeseen sopivaksi, etten vain ole häiriöksi enkä vaivaksi vanhemmilleni enkä muille. Kun elin elämääni ympäristön ohjaamana minulla ei ollut mahdollisuutta tutustua omiin tunteisiini eikä tutustua elämään kokeillen omia rajojani. Opin olemaan kiltti ja mukautuva joka tilanteessa.

Teini-iän kynnyksellä koin myös seksuaalista häirintää läheisen ihmisen puolelta, joka vääristi mieleni suhteessa seksuaalisuuteen koska olin vasta siirtymässä murrosikään. Näistä en tietenkään uskaltanut kertoa kenellekään, ettei vain väkivalta perheen sisällä lisäänny.

Tunnetaitojen puutteellisuus lisättynä vääristyneeseen seksuaalisuuteen on aiheuttanut parisuhteissa yhteentörmäyksiä, en osaa kommunikoida hankalissa tilanteissa vaan mieluummin lähden tilanteesta pois mikä on toiselle osapuolelle todella raskasta.


En halua enkä uskalla antaa tunteiden nousta pintaan koska en tiedä mitä siitä seuraa enkä tiedä hallitsenko enää itseäni. Olen koko aikuisikäni yrittänyt näyttää rakkauttani ja välittämistä tekojeni kautta ja ihmettelen kun niitä ei ymmärretä oikein.

Olen hyvin vahva suorittaja enkä lepää ennen kuin kaikki on kunnossa ja perheellä on kaikki hyvin.

Itseäni ajattelen aina viimeksi.



Koen muiden tunnetilat perheen sisällä kaikki itsessäni ja useimmiten koen olevani myös se syypää, jos joku voi huonosti.

Olen myös äärimmäisen helposti addiktoituva kun löydän jonkin asian mistä saan mielihyvää. Tunnetilani heittelevät joskus rajustikin mutta yleensä peitän ne. Olen ollut äärimmäisen huono pyytämään apua ja sitä työstän elämässäni koko ajan edelleen, kaikesta ei tarvitse selvitä yksin eikä pärjätä yksin. Ei niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin, luonteeni kuitenkin on peruspositiivinen. Haluan ja näenkin elämän yleensä hyvän ja rakkauden kautta ja olen oppinut jo armollisuutta itseäni kohtaan.

Vertaistukiryhmät netissä ovat olleet minun mieleni pelastus ja poikkean niissä edelleenkin, kun tilanne sitä vaatii.

Toisten kokemukset ovat niitä, jotka itseäni auttoivat eniten, ryhmä toimi anonyymisti, joten pelkoa ”paljastumisesta” ei ollut. Ryhmää veti 2 ammattilaista, joten aihealueet käytiin hyvin läpi eri elämän osa-alueilla, kaikki tapahtui kirjoittamalla.

Myöhemmin kuitenkin esittäydyimme ja perustimme oman ryhmän faceen jossa siis vieläkin jaamme tunteita ja ajatuksia kun elämä potkii päähän. Oma ohjeeni olisikin, että puhukaa tai kirjoittakaa jos puhuminen ei ole luontevaa.

Itse olen kirjoittanut koko elämäni, useimmiten ne eivät ole osoitettu kenellekään mutta vaikeimmat asiat

olen saanut purettua ulos itsestäni kirjoittamalla.


Pidetään mielistämme hyvää huolta ja samalla myös läheisten mielistä mutta ei oman mielen kustannuksella.
On terveellistä olla itsekäs kun mielen ongelmista puhutaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mykkäkoulusta työtehtävien tahalliseen vaikeuttamiseen - Työpaikkakiusaaminen ilmenee eri tavoin.

Uusi apuohjaaja Elina esittäytyy!

Toiminnanohjaajan esittely ja ajatuksia luovuudesta