Minun polkuni

                                                                  

Meillä on Varapäreessä elokuun teemana "oma polku".

Minulle tämä aihe herätti monenlaista tunnetta. Oma polkuni on ollut hyvin kivikkoinen ja täynnä töyssyjä. Mutta vastapainona jokaisen töyssyn myötä tullutta kokemusta ja oppia. 

Kun taaksepäin katsoo, huomaan olleeni suurimman osan elämästäni "hukassa", vailla suuntaa. 

Vaikka jonkinlainen käsitys minulla on aina ollut mitä tulevaisuudelta haluan, on elämä antanut minulle lukemattomia haasteita joita nyt ajatellen olen joutunut "suorittamaan" ennen kuin olen päässyt eteenpäin niitä tavoitteita kohden. 

Jo pienestä lapsesta lähtien minulla oli vahva oma tahto. Asiat piti mennä juuri niin kuin itse halusin, olin yksinhuoltaja äidille kova pala purtavaksi. Muistankin äitini monesti sanoneen minua itsepäiseksi tytöksi jolle on ihan turha kertoa miten asiat kuuluisi tehdä, kun tein ne taatusti päinvastoin. Enkä ole tähän ikään mennessä muuttunut millään tavalla tässä asiassa... Mutta se onkin yksi vahvuuksistani. Minä olen minä, elän omanlaistani elämää ja olen onnellinen just näin.

Edesmennyt ukkini Ilmari opetti minulle lapsena, että kaikki oppi elämässä on kotiinpäin, oli kyse sitten vaikka puutarhahommista. Ja vaikka ne kuinka menisi mönkään, aina voi aloittaa uuden jutun ja oppia lisää. Koen saaneeni perintönä ukiltani rohkeuden mennä eteenpäin, tuulessa ja tuiskussa.      Ihailin hänen karismaansa ja luontaista tapaansa tulla ihmisten kanssa toimeen. Halusin olla kuin hän, jämäkkä, mutta myös lempeä itselleni ja muille. Ehkä siksikin kutsumukseni on työskennellä ihmisten parissa.

Lapsena alkoi musiikkiharrastus, laulaminen oli minulle pakotie "pahasta" maailmasta. Ja sitä se on edelleen, ilman musiikkia ei olisi elämää.

Aloin myös pikkuhiljaa seurailemaan ukkini jalanjälkiä kirjoittamisen saralla ja kirjoitin runoja ja myös lauluja. Niitä ne koskaan ole julkaissut missään, ne ovat minulle ehkä liian henkilökohtaisia.  

 Ukki kannusti jatkamaan kirjoittamista, hän itse kynäili taitavasti mielipidekirjoituksia mm. reserviläis- ja Kiuruvesi lehteen. 

Vaikean peruskoulun päätyttyä en tiennyt mitä haluaisin opiskella, jostain syystä päädyin pemolle josta hyvin nopeasti vaihdoin uraluokalle. Halusin työskennellä ihmisten parissa, mutta koin olevani liian "tyhmä". Koulussa en pärjännyt keskittymisongelmien ja oppimisvaikeuksien takia. Voin sanoa etten edes muista nuista ajoista kaikkea.. Aika sumussa meni koko peruskoulu.

 Siihen aikaan olin vain ongelma nuori. Ei kellään ollut hajuakaan, miksi en todellisuudessa pärjännyt tai pysynyt muiden tahdissa. Yritin opiskella, mutta mikään ala ei tuntunut omalta ja jätin ne kesken. Takana on monta kuntouttavan työtoiminnan jaksoa eri paikoissa. Viimeisimpänä Luotsi nuorten työpaja, josta sain ison potkaisun nykyhetkeen.

Mielenterveysongelmat ja jatkuva uupuminen on tehnyt tehtävänsä polullani, mutta kun sain vihdoin adhd diagnoosin 28 vuotiaana, suunta muuttui. Tajusin vihdoin etten ole tyhmä, minä osaan ja minä pystyn, löydän oman tapani oppia ja kehittyä. Myös masennusoireeni/ahdistus kaikkosi, minun kohdalla ne olivat adhd:n liitännäissairauksia. Olisinpa saanut avun aiemmin. Mutta en halua katkeroitua.

Vain 4kk diagnoosin ja lääkityksen aloituksen jälkeen aloitin työt täällä Varapäreessä. Sain suunnattoman paljon rohkeutta ja uskalsin lähteä kokeilemaan työtä josta olen haaveillut pitkään!  

Ihmisten kohtaaminen, mielenterveys asiat ja tasapainoisen elämän opettelu sekä fyysinen hyvinvointi ovat mielenkiinnon kohteeni. Tulevaisuudessa haluan opiskella ja kehittyä, päästä tekemään työtä jolla on tarkoitus, omien vaikeiden elämän vaiheiden kautta tullut käytännön kokemus on kääntynyt vahvuudekseni. 

Olen siis vihdoin omalla polullani päässyt suuren harppauksen oikeaan suuntaan. Tästä on hyvä jatkaa!

- Elina