Myötätunto itseään kohtaan voi olla haastava juttu.

Tämän vuoden teemana opiskelijoiden mielenterveyspäivässä oli myötätunto. Tästä innostuneena ajattelin kirjoittaa vielä blogitekstin koska myötätunto, niin toisia kuin itseään kohtaan, voi olla hyvinkin haastavaa ja jokaisen olisi hyvä pysähtyä hieman miettimään asiaa tarkemmin omalta kohdalta.

Myötätuntohan on tiivistetysti lempeyttä ja halua edistää hyvää, niin itseään kohtaan kuin toisiaan kohtaan. Joskus myötätunnon osoittaminen toisille on helpompaa kuin itselle.

Ja niinhän sitä monesti sanotaan, että älä tee niin kuin minä teen vaan tee niin kuin minä sanon.

Ainakin omalla kohdalla tämä pitää paikkansa ja ajattelin jakaa nyt omakohtaisia ajatuksia tarkemmin ja syvemmin.

Mitä itselle siis myötätunto tarkoittaa tai ehkä enemmänkin pitäisi sanoa, että millä tavalla se näkyy minussa, minun arjessa, minun työssä. Ensinnäkin omaa minuutta, omaa itseään, persoona ei voi tälläisessä työssä sivuuttaa. Se on osa työtä ja työn tekemistä. Työtä tehdään sydämellä, omalla halulla ja itsensä kautta. Meidänkin työssä täällä Varapäreellä pyritään aina siihen, että meidän toiminnan kautta saa tukea, apua, kannustusta ja voimaa omaan arkeen ja jaksamiseen. Ei siis ihan helppo homma, varsinkin jos ollaan tekemisissä rankkojen aiheiden äärellä.

Työ vaatii paljon henkistä jaksamista. Moni ei ehkä osaa sitä ajatellakaan. Työ vaatii sosiaalisuutta, myötätuntoa ja empaattisuutta jotta teet työn hyvin. Onneksi voin todeta, että nämä on itsellä aina ollut niitä omia vahvuuksia ja parhaita puolia persoonassa. Osaan helposti asettua eri näkökulmiin, ihmisen asemaan, jakaa ajatuksia, olla vuorovaikutuksessa monenlaisten ihmisten kanssa.

Vuosien saatossa olen kuitenkin pohtinut paljon näitä asioita itseäni kohtaan. Miten nämä toteutuu omassa elämässä ja arjessa? Kohtelenko itseäni niin kuin toisia? Tai toteutuuko ne asiat omassa elämässä mitä toisille sanon?

Rehellisesti sanottuna niin ei ainakaan kaikki asiat toteudu. Itsemyötätunto on ajoittain todella vaikeaa ainakin itsellä. Ja voin sen myöntää, että olen suorittaja. Olen suorittaja joka tykkää tehdä ja tehdä ja tehdä, olla tehokas ja käyttää ajan hyvin ja tarkasti. Näin asia kirjoitettuna niin kuulostaa aika kauheelle mutta sellainen minä olen ja olen aina ollut. En tykkää tehdä asioita joten kuten vaan teen ne hyvin. Ja mitä nopeammin niin sen parempi.

Monesti tuleekin jaettua vinkkejä siitä, että pitää olla itselle armollinen, älä piiskaa itseäsi, ota rennosti ja annat vaan asioiden olla. Hengitä ja rauhoitu. (Hengitysharjoitukset, ei mun juttu ollenkaan, ihan näin väli kommenttina.)

Ööööh.. no ei ihan toteudu omalla kohdalla. Osaan kyllä ottaa rennosti, mutta siihen on itsellä oma aika varattuna. Tykkään ottaa rennosti sitten kun hommat on kasassa eikä tarvii miettiä mitä kaikkea on kesken. (eli tämä tapa kaikkien ohjeidenmukaisesti ei ole hyvästä..) Olen kriittinen itseäni kohtaan hieman kaikessa, johtuen ehkä siitä että en tykkää tehdä asioita vaan sinne tai tuonne päin. Tai jos johonkin lähden mukaan, haluan oikeasti olla mukana.

Vuosien saatossa olen oppinut hölläämään ja olen oppinut nauttimaan hetkistä joissa ei tarvitse olla suorittamassa ja tekemässä, olla menossa. Ajan kanssa sitä oppii ja sitä oppii tuntemaan itsensä. Oppii tunnistamaan ne hetken kun oma sisin rauhoittuu ja tietää missä tilanteissa mun on paras rentoutua. Eli jos tiedän, että mun mieli on rauhallisimmillaan kun asiat on hoidossa niin miksi en tekisi niin.

Tämä on ollut itselle se tärkeä oivallus. Minä olen minä.

Ja minä olen juuri tälläinen kun olen.

Ja juuri se on omasta mielestä tärkeintä. Se, että myötätuntoinen itseään kohtaan juuri sellaisena kuin on. Me ollaan kaikki erilaisia. Itsekin monesti mietin sitä, että on tosi hankala luopua osasta persoonaa ja yrittää elää tietyllä tavalla mikä kenties lisää hyvinvointia ja mielenterveyttä. Omalla kohdalla se olikin kenties päinvastoin, tai näin ainakin ajattelin? Mitä enemmän pyrin siihen, että nautiskellaan, otetaan iisimmin jne. sitä enemmän en tuntenut oloani hyväksi. 

Minä olen minä. Olen monessa asiassa suorittaja ja niin se vain on. Itsemyötätuntoa on parhaimmillaan itsensä hyväksyminen juuri sellaisena kuin on.

Itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on lisää merkittävistä omaa hyvinvointia, se tukee jaksamista ja se voimauttaa. Vuosien saatossa me muututaan ja kasvetaan, kehitytään ja vartutaan. Niinäkin hetkinä tilanteisiin sopeutuminen, muutoksen hyväksyminen, pohtiminen on oleellinen osa sitä. Tässäkin tärkeintä on tiedostaa millä tavalla itseään ja sisintä on paras tutkia ja pohtia. Itselle se on tällä hetkellä ulkoilu luonnossa.

Mitä sinä ajattelet? Onko sulle tullut joskus vastaan jokin neuvo tai ohje joka toimii monelle muulle mutta ei sinulle? Miten sujut sinä olet itsesi kanssa?

Aurinkoista päivän jatkoa toivottaapi

Johanna