Uusi vuosi, uusi minä! – Vaiko sittenkään?

 

Meillä Varapäreellä tammikuun teemaksi valikoitui minä riitän! Eikä ihan syyttä. Uuteen vuoteen liittyy paljon toiveita, odotuksia, tavoitteita, joita kasaamme tulevalle vuodelle ja totta kai myös uudenvuoden lupaukset, joita meillä on tapana tehdä.

 Nyt käsi ylös kaikki, jotka ovat tehnyt uudenvuoden lupauksia ja epäonnistuneet niissä.

Minä ainakin voin nostaa käteni ja varmasti myös jalkani ylös, eikä sekään ehkä riittäisi.

Yleensä uuden vuoden lupauksissa ongelma (ainakin minulla) oli se, että yritin tehdä liian isoja muutoksia liian pienessä ajassa. Lähdin suurella innolla, kaikki tai ei mitään asenteella kohti tavoitettani ja ensimmäisen haasteen edessä yleensä jo turhauduin ja lopulta luovutin.  Epäonnistumisen jälkeen henkisesti ruoskin itseäni siitä ja ajattelin, että olen huono ja täysin kelvoton.

Uusivuosi on kuitenkin vain päivä muiden joukossa. Eikä vuosiluvun vaihtuminen muuta maagisesti käytännössä yhtään mitään.  Pohdinkin siis sitä, että miksi me kasaamme odotukset yhteen ajankohtaan?

On hienoa, jos päätät uudenvuoden lupauksen voimin opetella uuden taidon ja vielä hienompaa jos onnistut siinä. Kuitenkin turhan paineen ottaminen asiasta on turhaa, mutta kovin inhimillistä. Ja toisaalta, mikä estää taidon opettelemisen milloin vain!

Viime vuosina en ole enää luvannut mitään. Tai no, lupaukseni on se, että yritän tehdä parhaani niistä lähtökohdista, jotka minulla kulloinkin on ja se riittää.  Ja toisinaan tämänkin lupauksen pitäminen on vaikeaa. Huomaan välillä miettiväni olenko riittävä ja teenkö tai yritänkö varmasti tarpeeksi.

Itsemyötätunto ei ole aina helppoa. Joinain päivinä se on helpompaa kuin toisina, mutta itsemyötätuntoa voi opetella!

Minä riitän ja niin riität sinäkin!

-Titta-