Kohtaamisen merkitys on aivan valtava. Mutta mitä on hyvä kohtaaminen?

Muistele miltä sinusta on tuntunut silloin kun olet saanut hyvää palvelua.

Muistele miltä susta on tuntunut läheistesi, ystävien seurassa kun olet purkanut heille sydäntä ja he ovat ymmärtäneet ja tukeneet sinua.

Tunne on aivan älyttömän vapauttava ja voimaannuttava. Siitä saa paljon energiaa ja jaksamista itselleen.



Meistä jokainen kaipaa kuuluksi tulemisen ja ymmärryksen kokemuksia toisten ihmisten kohtaamisten kautta. On tärkeää, että jokainen meistä saa näitä kokemuksia itselleen sillä mitä enemmän niitä saamme sitä enemmän ne vaikuttavat meihin positiivisella tavalla. Koemme, että olemme tärkeitä, meitä arvostetaan ja tulemme hyväksytyksi sellaisena kuin olemme. Kohtaamista, olipa se lyhyt tai pitkä, ei tulisi aliarvioida. Joskus pienikin kohtaaminen voi olla paljon suurempi ihmiselle kuin esimerkiksi pitkä tapaaminen jonkun kanssa. Tärkeintä on ihmisen oma kokemus siitä, että hän on oikeasti tullut kohdatuksi.

Varmasti meistä on jokainen tullut hyvin kohdatuksi mutta myös huonosti kohdatuksi. Huono kohtaaminen jonkun kanssa jättää aina ikävän tunteen. Se ärsyttää, veetututtaa ja jopa pahimmassa tapauksessa aiheuttaa sen, että samaan paikkaan ei enää mene uudestaan. Tällöin ihminen ei ole saanut hoidetuksi asiaa, jota olisi halunnut ja hän saanut  luultavasti köykäistä kohtelua osakseen.

Oman työni kautta olen huomannut, mitenkä merkittävää oikeasti on aito ja läsnäoleva kohtaaminen ihmisen kanssa.

Kun elämässä on hankala vaihe menossa, ei oikein tiedä mitä tehdä tai miten jaksaa eteenpäin ja onko millään loppujen lopuksi mitään väliä.. niin silloin toinen ihminen voi olla se joka ojentaa auttavan kätensä ja tarjoaa tukensa vain olemalla läsnä, vain hänelle.

Haastavaa onkin, että hyvä kohtaaminen ei välttämättä ole kaikille sama asia tai että tietyissä tilanteissa halutaan tiettyjä asioita, kaivataan tietynlaista kohtaamista toiselta. Siinäpä siis haastetta meille kaikille, millä tavalla olemme tilanteessa herkillä ja minkälainen kohtaamisesta muodostuu. Vuorovaikutuksen tulee olla molemmin puolista ja jokainen voi edes auttaa siinä, että kohtaaminen on molemmille antoisa ja hyvä.



Mutta mistä asioista se hyvä kohtaaminen sitten koostuu?

1. Kiireettömyys!

Siinä onkin ajoittain haastetta varmasti meillä kaikilla. Joskus työhommat painaa päälle ja sitten vaadittaisiin pysähtymään ja antamaan oma aika 100 % toiselle. Samaan aikaan tietää, että työhommat venyy ja ehkä työpäivä pitenee. SILTIKIN pitäisi muistaa, että juurikin se kohtaaminen voi olla kaiken avain. Ja sitä paitsi, jos itse menee jonnekin missä toivoo toiselta hyvää palvelua/apua/tukea niin kyllähän sitä odottaa saavansa toiselta. Joten, muistetaan tämä seuraavalla kerralla.

2. Turvallinen ympäristö

Turvallisuus takaa luottavaisuuden ja avoimuuden ilmapiirin. Ilman sitä, ei voi aitoa kohtaamista tapahtua. Ole oma itsesi, hyväksy toiset sellaisena kuin olet. Kuuntele ja anna toiselle huomiota. Osoita, että sinun kanssasi on turvallista olla. 

3. Arvostaminen ja kunnioittaminen

Me olemme kaikki ihmisiä joten jokainen pitää kohdata ajatuksella "ihminen ihmiselle". Kunnioitetaan tilanteessa toista. Ihmisyyden arvostaminen on todella tärkeää. Ollaan rehellisiä ja avoimia toisille. 

4. Empaattisuus ja omat tunnetaidot

Ammattilaisen näkökulmasta on tärkeää olla itse tietoinen siitä, minkälaiset tunnetaidot omaa ja miten empaattinen ihminen on. Itsetuntemus on hyödyksi koska näitäkin taitoja voi kehittää. Itsensä reflektoiminen on hyödyksi meille kaikille. On hyvä ennakkoon esimerkiksi miettiä, että jos kohtaa ihmisen joka on menettänyt vaikka oman puolisonsa ja kaipaa tukea surunsa kanssa niin millä tavalla siinä tilanteessa esimerkiksi itse reagoi ja mitä siinä tilanteessa voi tehdä.





Kohtaaminen ei ole siis pikku juttu kenellekkään. Mutta erityisen tärkeää se on kun elämä ei rullaa niin hyvin ja kaipaa toisten ihmisten tukea.

Ole sinä se joka auttaa ja kohtaa toisen arvostavasti ja hyvin!


-Johanna-

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusi toiminnanjohtaja Kaisa esittäytyy

Tuleeko sinusta isona taiteilija?

Uusi paikka-auki työntekijä Inka esittäytyy