Terveellinen ruokavalio osana arkea. Miten löytää tasapaino?

Osana Varapäreen toimintaa on ollut jo vuosien ajan mahdollisuus syödä terveellinen lounas kohtaamispaikassa hyvinkin edulliseen hintaan. Ruuan suunnittelussa ja toteutuksessa huomioidaan ruokasuositukset ja terveellinen ruoka juurikin niin, että samanlaista ruokaa on jokaisen mahdollisuus tehdä myös kotona. 

Elokuun aikana olemme keskustelleet Varapäreessä enemmän mitä terveellinen ruokavalio kullekin on, mitä se merkitsee, miten ikääntyminen tai tietyt sairaukset ovat vaikuttaneet siihen. Itse voisinkin todeta, että terveellinen ruokavalio on aika ajoin hieman "kuuma peruna" josta on monia mielipiteitä ja ajatuksia (joskus hyvinkin erilaisia). Tämä blogiteksti perustuu tämän hetkisiin ruokasuosituksiin ja omiin kokemuksiini. Painotankin nyt sitä, että meillä on jokaisella on oma terveellinen ruokavalio joten ei ole yksiselitteistä ja oikea tapaa syödä terveellisesti. Terveelliseen ruokavalioon vaikuttaa meidän ikä, sairaudet, elimistömme, liikunnan määrä, aineenvaihdunta... kaikki ei sovi kaikille.



Meidän viimeisimmät ravitsemussuositukset on julkaistu 2014. Suositukset muuttuvat elintapojen ja kansanterveystilanteen muuttuessa sekä uusien tutkimustietojen mukaan. Meillä on Suomessa omat suositukset mutta myös maailmanlaajuisesti on olemassa omat suositukset. Nämä suositukset perustuvat tutkimuksiin ja niissä on huomioita laaja tutkimustieto ravintoaineiden vaikutuksista sairauksien ehkäisyssä ja terveyden edistämisessä. 

Ruokakolmio (Ruokavirasto 2021).

Ruokakolmiosta on helppo tarkastella, missä kunnossa oma ruokavalio tällä hetkellä onkaan. Joten kerro lyhyesti mitä asioita tästä ruokakolmiosta voikaan tarkastella. Ruokakolmio kuvaa ruokavalion kokonaisuuden. Sen alaosassa olevat ruoka-aineet muodostavat päivittäisen ruokavalion perustan ja huipulla ovat ne ruoka-aineet, jotka eivät kuulu päivittäin käytettäviin. Elikkäs alhaalla meillä on kasvikset ja hedelmät, siitä seuraavaksi viljat, peruna (puuro, myslit, leivät jne.), sitten on vähärasvaiset maitotuotteet ja kasviöljyt, pähkinät, margariinit, tämän jälkeen kala ja siipikarjat, sitten vasta muut lihatuotteet ja ylhäällä niin sanotusti sattumia eli herkkuja, joita ei tulisi joka päiväiseen ruokavalioon kuulua.

Nyt voit siis pohtia, mitenkä tämän ruokakolmion mukaan sinun ruokavaliosi kasaantuu? Syötkö jotain liikaa/liian vähän? Mitä pitäisi muuttaa?



Ruoka on meille jokaiselle elinehto mutta huono ruokavalio on meille jokaiselle terveydellisesti myös riski. Jokaisen on hyvä tarkastella sitä, minkälainen ruokavalio toimii itselleen kaikkein parhaiten ja toteuttaa pääsääntöisesti sitä. Liiallinen makean syönti, lihan syöminen tms. ei ole kenellekkään terveellistä. Itse ajattelinkin niin, että kaikkea kohtuudella niin homma toimii varmasti! Herkuistakaan ei tarvitse kokonaan kieltäytyä kun herkuttelun pitää hallinnassa esimerkiksi karkkipäivä on hyvä vaihtoehto (minullakin sellainen on). 

Itse olen erittäin onnellinen siitä, että meillä Suomessa on puhdasta ruokaa jota on turvallista syödä. Meillä on paikallisia ruuan tuottajia, joita voidaan tukea ostamalla lähellä tuotettua ruokaa. Meillä on myös mahdollisuus kasvattaa omalla pihalla/parvekkeella itsekin ruokaa esimerkiksi monella on kesällä kasvamassa salaattia, porkkanaa, perunaa, yrttejä jne. Monesta pihasta löytyy myös omenapuita, herukkapensaita ja mansikkaa. Metsistä voimme käydä keräämässä mustikoita, puolukoita, sieniä. Joskus tuntuu, että unohdamme sen mitenkä laadukasta ruokaa meillä on tarjolla (myönnän että siihen ei tule kiinnitettyä aina huomioita, ei tarpeeksi). 

En halua lähtemään jakamaan sen suuremmin vinkkejä terveelliseen ruokavalioon. Kannustan kaikkia aika ajoin tarkastelemaan millä tavalla syö, miten syö ja miten sitä voisi parantaa. Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio tukee meidän kokonaisvaltaista hyvinvointia (KYLLÄ, se vaikuttaa myös meidän psyykkiseen vointiimme). 

PAITSI!
Annan sittenkin yhden vinkin!
Nyt metsään keräilemään mustikoita ja muita marjoja itselle syöntiin. Pian saadaan myös sieniä.
Mikään ei maistu paremmalta kuin itse poimitut marjat ja sienet! 

Ihania hetkiä juuri sinulle!

-Johanna-


Jos haluat katsoa lisää niin tässä muutama linkki vinkki:





LÄHTEET



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusi apuohjaaja Titta esittäytyy!

Sairaanhoitajaopiskelija Sanna ja sosionomiopiskelija Enni harjoittelussa Varapäreellä!

Kiuruveden liikunnan erityisohjaajan tervehdys!