Kuulumisia Kiuruveden lukiolta!

Käytävällä käy rauhallinen puheensorina, kulman takaa sohvilta kiirii korviin vähän remakampi naurunpyrskähdysten sarja. Opiskelijoita istuu pikku porukoissa siellä ja täällä, sohvilla, penkeillä ja lattioillakin odottamassa seuraavan tunnin alkua. Opiskelijakunnan kahviosta yllättävänä leijuva popcornin tuoksu kantautuu nenään. Yhdestä opiskelijasta pilkistää vain hiustupsu vilttien alta, liekö vapaatunnillaan unessa sohvan nurkassa.

Tervehdin vastaantulevaa nuorta, joka ei vastaa katseeseen. Nyt ei ollut se hetki. Seuraavalla käytävänpätkällä on kaksi samalla penkillä istuvaa opiskelijaa, joista kumpikin on kuitenkin syventynyt kännykkäänsä. Avoimen oven luona kuulen opiskelijan kysyvän opettajalta kokeen uusimismahdollisuutta, hän kun ei ollut ollut kurssin päättöpäivänä paikalla. Opiskelija pysäyttää minut keskustellakseen kurssien vähentämisestä, kun voimat alkaa olla lopussa.

Semmoista se on, niin lukiolaisten arki ja kuin aika monen meistä muistakin arki. Yhtenä hetkenä ja yhdestä näkökulmasta niin valoisaa, mukavaa ja toisena hetkenä tummemmat sävyt näkyvät selvemmin; on ehkä ahdistava olo, uuvuttavaa ja yksinäistäkin.

Varapäreellä on ollut nyt huhtikuussa blogin teemana opiskelijoiden hyvinvointi ja mielenterveysasiat. Niinpä sain pyynnön kirjoittaa tähän blogiin opiskelusta ja hyvinvoinnista lukion opinto-ohjaajan näkökulmasta. Lukion ja Varapäreen yhteistyötä on alettu kehittää tiiviimpään suuntaan erityisesti viime kuukausien aikana.


Kuva: Hilda Kilvensalmi ja Jaana Komulainen



Lukiolaisetkin ovat iso yksilöiden joukko. Meillä on noin 130 opiskelijaa. Monet voivat mainiosti; tulevaisuuden suhtaudutaan toiveikkaasti ja jaksetaan haaveilla, elämän osa-alueet, kuten opiskelu, harrastukset tai ihmissuhteet ovat tasapainossa ja nuoret kokevat itsensä pääosin onnellisiksi. Joukossa on myös nuoria, joilla on huolia oman tai perheenjäsenten fyysisen tai psyykkisen terveyden takia. Erityisesti nuoria tuntuu tässä ajassa kuormittavan stressi, välillä epärealistisetkin vaatimukset itseä kohtaan ja erilaiset ahdistuneisuuteen ja masennukseen liittyvät oireet.

Osa lukiolaisista opiskelee lähemmäs sata kurssia (minimi on 75), on kiinnostunut monesta aineesta, tekee ohessa vapaaehtoistyötä tai palkkatyötä, harrastaa ja silti kokee, että ei ole liian stressaantunut tai kiireinen. Toiselle sopiva määrä tekemistä päivään on paljon pienempi, ja esimerkiksi “toipuminen” päivän ihmiskontakteista vaatii vetäytymistä omaan rauhaan illan ajaksi. Itseään on kuunneltava. Oman paikkansa tässä maailmassa voi onneksi täyttää hyvin monin tavoin.

Lukiolla pyrimme pitämään jaksamisesta ja hyvinvoinnista huolta esimerkiksi sillä, että ryhmäytämme opiskelijoita opintojen alussa ja tutor-opiskelijat ja opiskelijakunnan hallitus järjestävät myös lukuvuoden mittaan tapahtumia, joissa tarjoamme yhdessä tekemistä, rennompaa olemista ja elämyksiä tukemaan hyvinvointia ja yhteenkuuluvuutta. Ryhmäkokojen pitäminen kohtuullisena on tärkeää sekä eriyttämismahdollisuuksien takia, että myös siksi, että monet opiskelijat ahdistuvat voimakkaasti isoista ryhmistä ahtaissa luokissa. Opiskelijoiden tukena on myös moniammatillinen joukko; koulupsykologi, koulukuraattori ja terveydenhoitaja sekä yhteistyö esimerkiksi Varapäreen ja Ylä-Savon SOTE:n nuorten psykiatrisen poliklinikan kanssa.

Lukiolaisille on siis tarjolla monenlaisia palveluja ja tukea, mutta toisaalta moni jaksamiseen liittyvä asia on ilmainen ja lähes kaikkien saatavilla ihan ilman erityistä tukeakin; riittävä uni, keskeytyksetön (esim. älylaitteeton) työskentely, itselle iloa tuovien asioiden lisääminen arkeen ja ulkoilu ovat konsteja, joilla ei taiota pois esimerkiksi mielenterveyden haasteita tai oppimisvaikeuksia, mutta joilla on jaksamiselle ja hyvinvoinnille iso merkitys näistä haasteita riippumatta.

Kuva: Hilda Kilvensalmi ja Jaana Komulainen



Lukiolaisten haasteena on koulumme opiskelijoille tehtyjen kyselyiden mukaan erityisesti tyttöjen (tytöiksi itsensä määritelleiden) kohdalla huono itsetunto oman osaamisensa ja opiskelutaitojensa suhteen, keskittymisvaikeudet ja älylaitteiden aiheuttama häiriö opiskelulle ja nukkumiselle. Toisaalta opiskelijat kuitenkin kokevat, että heillä on koululta riittävä tuki opiskeluun, hyvinvointiin ja he tietävät, kenen puoleen kääntyä, jos kaipaavat apua. Iloitsemme lukiolla myös siitä, että opiskelijoista kukaan ei raportoinut koulukiusaamisesta viime lukuvuoden kyselyssä ja lukiossamme myös itsensä yksinäiseksi tunteminen oli jopa harvinaisempaa kuin keskimäärin muualla lukioissa, vaikka se niissä on ylipäätään harvinaista.

Tytöt ovat vastaustensa perusteella keskimäärin paljon ankarampia itselleen kun mokaavat, kuin pojat. Tytöistä noin 70% kokee itsensä ahdistuneeksi ja huolestuneeksi, kun pojilla vastaava luku on noin 27%. Suuntaus on sama valtakunnallisesti, vaikkakin tyttöjen osuus on meillä täällä vielä suurempi kuin muualla. Nämä on valtavia lukuja ja näkyvät tietysti myös kouluarjessa. Noin kolmannes lukiolaisista kokee itsensä masentuneeksi ja alakuloiseksi, mutta toisaalta yli 80% on tyytyväisiä elämäänsä ja myös suhtautuu toiveikkaasti tulevaisuuteen. Tämän tyyppiset haasteet ovat yleistyneet voimakkaasti valtakunnallisestikin. Lisäksi toki edelleen jännitetään kokeiden ja esitelmien pitämistä. Joitakin jo pelkkä koulutovereiden tai opettajien kohtaaminen jännittää niin paljon, että se haittaa opiskelua. Tämä on kuitenkin meillä iloksemme vähäisempää kuin muualla lukioarjessa. Pienessä yhteisössä kaikki tuntevat toisensa, mikä helpottaa usein yhteydenottoa.

Korona-aika ei ole tämän talven aikana vaikuttanut opiskelijoihin niin paljoa kuin viime kevään etäopetusjakso. Opiskelijat ovat noudattaneet maskisuositusta hyvin. Meitä opettajia on harmittanut se, että opiskelijoiden ryhmäyttäminen on hankalampaa, kun opiskelijoiden sekoittamista ja ryhmätöiden tekemistä on pitänyt varoa. Monet opiskelijat ovat joutuneet luopumaan tärkeistä juhlistaan tai siirtämään niitä. Kevään ylioppilasjuhlat, syksyn ylioppilasjuhlat, potkijaiset, vanhojen tanssit ja penkkarit on joutuneet koronata takia väistymään. Moni nuorille tärkeä mukava ja yhteisöllinen asia on siis vähentynyt.

Korona-aika on kysynyt jaksamista erityisesti niiltä opiskelijoilta, jotka ovat joutuneet flunssaoireiden vuoksi jäämään kotiin lukuisia kertoja vuoden aikana. Heillä on ollut paljon itsenäistä opiskeltavaa ja työn/opiskelun ja vapaa-ajan välinen raja on muuttunut taas hämäräksi, kuten kevään etäopetusjaksolla monelle kävi. Kevään korona-aika näkyy mielestäni edelleen niin, että poikkeuksellisen moni on päättänyt jakaa opintonsa kolmen vuoden sijasta kolmelle ja puolelle vuodelle tai neljälle vuodelle. Keväällä suurin osa opiskelijoista koki etäopiskelun paljon raskaammaksi kuin tavallisen koulunkäynnin. Muutamille taas kotona opiskelu sopi hyvin, ja he ottivat jopa lisää kursseja lukujärjestykseensä, kun niiden tekemiseen oli kova into ja aikaakin tuntui olevan enemmän.

Motivaation löytäminen on joillekin hankalaa, kun valmistuminen ei vielä takaa auvoisaa tulevaisuutta – edes seuraavaa opiskelupaikkaa tai kesätyöpaikkaa. Motivaatiota ei myöskään voi toiselle antaa tai varsinaisesti opettaa. Sitä voidaan toki tukea, ja pohtia yhdessä ja opetella itsensä johtamisen taitoja, joiden avulla pitkäjänteistä työskentelyä vaativat hommat voivat alkaa luistaa paremmin, tai ainakin opiskelija tulee tietoisemmaksi sitä, mitä on tekemässä. “Itsensä löytäminen” helpottaa myös motivaatio-ongelmia; omat tavat oppia ja sopivan korkealla oleva rima tuovat mielekkyyttä myös opintoihin.

Lukion jälkeen koittaa tänäkin keväänä monella nuorella uusi elämänvaihe. Olemme lukiolla heistä ylpeitä ja iloisia siitä, että saimme jakaa nämä vuodet heidän kanssaan, kulkea rinnalla ja toivottavasti tarjota eväitä, joiden avulla tuleviakin haasteita voi kohdata rohkeasti ja itseensä luottaen.

Taikakeinoja meillä ei ole käytössä -hyvinvointia tuo hyvä arki – sopiva tahti, turvallisuus ja terveys, ystävällinen ympäristö, jossa halutaan toiselle hyvää.

Kirsi-opo


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiusaajani -Watch me now!

Essin tarina koulukiusaamisesta

Heikommassa ja haavoittuvammassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä pitäisi tukea, ei polkea alaspäin. Kannanotto suunniteltuihin leikkauksiin.