Opiskelijoiden mielenterveys tukee opiskelussa jaksamista. Mitä huomioida tässä hetkessä?

Aikaisemmassa postauksessa esittelin itseni, mutta lyhyesti kerrottuna olen ammattikoreakoulun toisen vuoden opiskelija ja ennen ammattikorkeaan siirtymistä opiskelin lukiossa. Ja valmistuin vuonna 2019 ylioppilaaksi samana syksynä siirryin ammattikorkeaan opiskelemaan. Opiskelu on yleisesti ottaen ollut minulle rankkaa, sillä olen hyvin kunnianhimoinen opiskelija ja tähtään aina korkealle. Tämä vaatii kovaa pieksentää eikä se ole aina niin hyväksi. Opiskelijan pitäisi osa hieman välillä himmata opintojen parissa. Aina ei tarvitse olla täydet pisteet tenteistä tai kiitettävä rivi todistuksessa, joskus riittää, kun tekee vain parhaansa. Olen huomannut opintojeni aikana, kun olen yrittämällä yrittänyt pärjätä, se on mennyt aivan penkin alle, ei siis kannata keskittyä vain lukemiseen vaan pitää antaa myös vapaa-ajalle aikaa.

Maailmalla vallitsee ikävä tilanne, mikä rajoittaa arkipäiväisiä asioita. Vuoden päivät minäkin olen ollut enemmän etäopintojen parissa, kuin fyysisesti kampuksella. Kotona yksin opiskelu ja netin päässä oleminen on tehnyt tepposia monien opiskelijoiden opinnoille sekä mielenterveydelle. Opinnot ovat paljon rankempia etäyhteyksien päässä. Koulu on stressaavampaa, kun ei tiedä milloin pääsee koululle ja peruuntuuko esimerkiksi tuleva harjoittelu. Peruuntuneet tunnit ja harjoittelut siirtyvät hamaan tulevaisuuteen ja näin opinnot ja valmistuminen venyvät. Myös etäopinnot saattavat aiheuttaa yksinäisyyden tunnetta ja tunnetta, että on aivan yksin kaikkien tehtävien ja oppimisen kanssa, tämä lisää henkistä raskautta opinnoissa ja näin opiskelumotivaatio saattaa tyystin kadota.


Minulle on tärkeää ystävät ja opiskelukaverit, joiden kanssa saa jutella ja pohtia esimerkiksi haasteellisia tehtäviä, viettää yhdessä aikaa vapaa-ajalla ja unohtaa opinnot. Korona aikana ei esimerkiksi ammattikorkealle tuttuja opiskelijailtoja ole ollut mahdollista järjestää, nämä illat ovat olleet suuressa osassa ryhmäytymistä ja opiskelijoiden toisiin tutustumista. Usein ammattikorkean opiskelijat tulevat ympäri maata, eivätkä välttämättä tunne tulevasta koulusta tai uudesta kotikaupungista ketään. Näin juuri minulle kävi. Opiskelijaillat ennen vallitsevaa tilannetta olivat mielestäni todella hyviä tutustumisen mahdollistajia. Koen, että näinä aikoina uudessa koulussa aloittaneet kokevat entistä enemmän yksinäisyyttä, sillä ei ole mahdollista tutustua ja nähdä muita tai aloittaa vaikka uutta harrastusta, josta saisi uusia ystäviä.

Opiskelijoille varmasti kaikista eniten mieleen painunut lause viimeajoilta on “koittakaa jaksaa”. Näinä aikoina opiskelijat eivät vain tarvitse pelkät tsempit opiskeluun. Valitettavasti nämä tsempit ja voimalauseet eivät aina auta. Opiskelijat tarvitsevat tukea ja aikaa opintojen parissa. Heiltä ei voi vaatia opintojen sujumista yhtä nopeaan ja aikataulutettuun tahtiin, kun opetuskin on joustavaa eikä aina toteudu.

Hyvinvoinnin tukeminen on tärkeää opiskeluaikoina. Koulut tarjoavat usein liikuntamahdollisuuksia, mutta näin korona-aikana sekin on jäänyt pois tai vaihtua etäliikuntatunteihin. Etäliikuntatunnit saattavat tuntua monesta turhauttavalta, kun ryhmäliikunnasta ei saa etäyhteyksien kanssa kaikkea sitä iloa ja hyvinvointia irti mitä se antaisi paikan päällä.

Opiskelijat tarvitsevat apua ajoissa. Opiskelijoille olisi tarjottava ennaltaehkäisyä opiskeluiden aiheuttamiin uupumuksiin tai muihin mielenterveysongelmiin. Ennaltaehkäisy voi olla mitä vain, tarjottua keskusteluapua koululta, ystävätoimintaa, liikuntaa tai muuta hyvinvoinnin kohottavaa tekijää. Liian usein opiskelijat saavat apua myöhään, vaikka usein tilanne olisi ollut hyvin mahdolliset ennaltaehkäistävissä.

Mielentervettä voi vahvistaa. Hyvä arki muodostuu itsestä huolehtimisesta ja asioista, jotka tuottavat iloa ja onnea päiviin. Vahvistavia tekijöitä tai hyvän mielen lauseita voi listata itselleen ylös ja tehdä niistä, vaikka jääkaapin oveen julisteen.

Muutamia minua vahvistavia tekijöitä:


Mitkä ovat sinun vahvistavia tekijöitä?

Mistä sinä saat energiaa jos jaksaminen meinaa loppua?

-Sanna-

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusi toiminnanjohtaja Kaisa esittäytyy

Tuleeko sinusta isona taiteilija?

Uusi paikka-auki työntekijä Inka esittäytyy