Turvaverkko voi pelastaa! Ketä sinun turvaverkkoon kuuluu?

Meistä jokainen kaipaa tietynlaista hyväksyntää toisilta ihmisiltä. Me haluamme kuulua joukkoon, olla osa jotakin ja tulla hyväksytyksi juuri sellaisena kuin olemme. Jos tämä ei toteudu niin oma hyvinvointimme ja mielenterveytemme saattaa heikentyä. Koemme tämänkin tarpeen hyvin eri tavalla, toiset kaipaavat tätä enemmän kuin toiset. Luomme elämämme aikana omia turvaverkkoja ympärille, jotka tukevat meidän hyvinvointiamme. Oletko sinä pohtinut tätä asiaa? Minkälaisiin yhteisöihin sinä kuulut? Ketä sinun turvaverkkoon kuuluu?

Käydään hieman läpi mitä tarkoitetaan tällä turvaverkolla.

Monet materiaalit ja tieto käsittelee lasten ja nuorten turvaverkkoa ja sen rakennetta. Turvaverkko kuitenkin on meillä jokaisella läpi elämän ajan ja sen takia on tärkeää sitä pohtia aina välillä. Itse koen, että turvaverkko, varsinkin kaikkein lähimpänä olevat, ovat minun arjessani todella tärkeitä tekijöitä! Meillä varmasti on kaikilla ihmisiä ympärillä joilta saamme apua kun sitä vain tarvitsemme. Monesti olen kyllä ystävien kanssa keskustellut siitä, että me hirveen harvoin kuitenkaan pyydämme suoraan apua toisilta. Liekkö syynä tähän häpeä tunne tai ajatus siitä, että pitää pärjätä itsekseen? 

Mieli ry:n turvaverkko juliste.

Kun lähdet pohtimaan omaa turvaverkkoasi, mieti ketkä elämässäsi ovat turvallisi, luotettavia ja helposti lähestyttäviä ihmisiä. Turvaverkon keskellä olet sinä itse. Seuraavalla kehällä ovat sinua lähimpänä olevat henkilöt esimerkiksi puoliso, lapset, ystävät, vanhemmat, sisarukset, opettaja/valmentaja. Nämä läheiset ihmiset voivat muuttua elämän aikana meidän erilaisissa elämänvaiheissa. 

Seuraavalle kehälle tulee niitä ihmisiä, jotka eivät ehkä ole läheisiä, mutta joiden puoleen voi kääntyä jos tarvitsee apua ja tukea eikä muita läheisiä ole saatavilla tai tarvitsee enemmän ammattiapua tai tietoa jostakin asiasta. Näitä voivat olla esimerkiksi kuraattori, perheneuvola, psykiatri, nuorisotyöntekijä, sukulaiset tai työnantaja.


Turvaverkon avulla pystyy välttämään sen, että ei putoa tai kaadu kokonaan sinne maahan vaikka välillä välillä menee huonommin tai elämässä on vaikeita aikoja. Turvaverkko auttaa myös palautumaan ja saamaan taas elämän syrjästä kiinni vaikeiden aikojen jälkeen.

Turvaverkko on meille jokaiselle tärkeä. Ja jos turvaverkko puuttuu tai on puutteellinen on tärkeää, että sitä saadaan kasattua kokoon. Joskus voi olla myös tilanne, että turvaverkossa ollut ihminen ei enää olekkaan itselle turvallinen tai läheinen. Tällöin voi olla parempi "luopua" tästä, varsinkin jos kyseinen ihminen vie enemmän voimia kuin häneltä saa.

Käytä siis hetki nyt siihen, että pohdit mistä sinun turvaverkko koostuu koska se turvaverkko voi olla joskus meidän pelastus.





-Johanna-


Lähteet:

Tulostettava Turvaverkko-juliste

Nuorten mielenterveystalo



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusi toiminnanjohtaja Kaisa esittäytyy

Tuleeko sinusta isona taiteilija?

Uusi paikka-auki työntekijä Inka esittäytyy